Ratekoulutus järjestää nyt koulutuksen:

Päivittäisjohtamisen perusteet (1 pv)

Ota haltuun osallistavan johtamisen kulttuuri, josta hyötyvät sekä henkilöstö että asiakkaat


Hyvää päivittäisjohtamisen (Daily Management) koulutusta on hankala löytää, mutta nyt sellainen on tarjolla!

Päivittäisjohtamisen perusteet -valmennuksessa saat käytännön työkalut, joilla
– kehität organisaatiotasi kohti itseohjautuvaa jatkuvan parantamisen kulttuuria
– hyödynnät visuaalisia päivittäisjohtamisen käytäntöjä tehostamaan organisaatiosi tiedonkulkua ja päätöksentekoa
– rakennat omasta tiimistäsi omien ongelmiensa ratkojan
– saat tuottavuuden, laadun, työturvallisuuden ja henkilöstön sitoutuneisuuden paranemaan

Lean-ajattelulla on merkittävä rooli työpaikan kilpailukyvyn, kasvun ja työhyvinvoinnin ylläpidossa. Lean on ennen kaikkea tapa johtaa toimintoja, ja päivittäisjohtamisella on keskeinen rooli tässä tehtävässä. Käytännössä se on työtiloissa tapahtuvaa avointa, läpinäkyvää ja osallistavaa johtamisen kulttuuria.

Kun päivittäisjohtaminen toimii suunnitellusti, se vähentää palavereita, sähköposteja sekä vapauttaa työntekijöiden aikaa. Siitä hyötyy koko henkilöstö. Kun päivittäisjohtamista kehitetään määrätietoisesti, ovat sekä asiakkaat ja henkilöstö tyytyväisiä.

Päivittäisjohtamisen perusteet -koulutuksessa perehdymme asioihin käytännönläheisesti, eikä sinun tarvitse tuntea Lean-jargonia.
– Valmennuksesta saat kaiken mitä sinun pitää tietää päivittäisjohtamisen käyttöönotosta sekä esihenkilön roolista.
– Koulutus sisältää Lean-ajattelun perusteita sekä ajattelumaailmaa kehittäviä käytännön harjoitteita.
– Tavoite on, että koulutuksen jälkeen esihenkilönä kykenet rakentamaan päivittäisjohtamisen kulttuurin.


Kenelle
Päivittäisjohtamisen perusteet -koulutus on suunnattu johto- ja esihenkilötehtävissä työskenteleville, jotka
– haluavat viedä omaa organisaatiotaan kohti itseohjautuvaa jatkuvan parantamisen kulttuuria.
– haluavat tehostaa organisaationsa tiedonkulkua ja päätöksentekoa hyödyntämällä visuaalisia päivittäisjohtamiskäytäntöjä.
– haluavat rakentaa omasta organisaatiostaan tai tiimistään omien ongelmiensa ratkojia.


Hyödyt
Käytännön kokemus on osoittanut merkittävää parannusta seuraavilla osa-alueilla:
– Tuottavuus kasvaa
– Laatu paranee
– Työturvallisuus kasvaa
– Työtyytyväisyys kasvaa
– Sairauspoissaolot vähenevät
– Henkilöstön sitoutuneisuus yritykseen kasvaa


Kouluttajat

Lean-asiantuntija Ilkka Kouri, Päivittäisjohtamisen perusteet -kouluttaja

Ilkka Kouri on Suomen tunnetuimpia lean-alueen asiantuntijoita. Ilkka toteutti ensimmäisen Lean valmennuksen syyskuussa 1992 ja on siitä lähtien kouluttanut tuhansia henkilöitä lähes kahdessasadassa eri organisaatiossa. Ilkka on ollut perustamassa Suomen Lean yhdistys ry:tä ja sai tunnustukseksi Leanin edistämisestä Suomessa yhdistyksen kunniajäsenyyden.
Ilkan valmennukset saavat poikkeuksetta hyvän palautteen asiantuntemuksesta, esitystavan selkeydestä sekä runsaista käytännön esimerkeistä.

 

Leanin soveltamisen asiantuntija, muutopsjohtaja Kai Mäenpää, Päivittäisjohtamisen perusteet -kouluttaja

Kai Mäenpää on aikaansaava kouluttaja ja muutosjohtaja. Kailla on yli 26 vuoden kokemus tämän päivän teollisuudesta ja niiden eri prosesseista.
Hänellä on vankkaa käytännön kokemusta ja näyttöä konkreettisesta tuloksen tekemisestä oikeassa työympäristöä. Kain vahvuutena on Leanin soveltaminen tuotanto- ja asiantuntijaorganisaatioissa, valmentava johtaminen. Laatujohtaminen sekä työturvallisuus.

Palautetta aiemmista valmennuksista:
– ”Näin laajan aiheen puristaminen 8 tuntiin onnistui todella hyvin. Hyvällä kurssinvetäjällä oma mielenkiinto pysyi alusta loppuun aiheessa!”
– ”Hyvää oli se, että esimerkkejä ja puheenvuoroja oli molemmin puolin ja sai keskeyttää jos oli aiheeseen sanottavaa”


OHJELMA

8:30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi

9:00 Koulutus alkaa

Lean-johtamisjärjestelmän perusteet
Ilkka Kouri
– Johtaminen ja Lean-kehitystekniikat
– Johtamisprosessi

9:45 Vakioitu johtamisjärjestelmä
Ilkka Kouri
– Esihenkilötyön vakiointi
– Visuaalinen johtaminen
– Kerroksittainen johtaminen

10:30 Päivittäisjohtamisjärjestelmän osat
Ilkka Kouri
– Johtamistapahtumat
– Johtamistaulut ja mittarit
– One-to-One keskustelut

11:30 – 12:15 Lounas

12:15 Ongelmanratkaisun toteuttaminen
Ilkka Kouri
– Jatkuvan parantamisen toteuttaminen
– Ongelmien ja ongelmanratkaisun hallinta
– Ongelmien käsittelyn systematisointi

13:00 Päivittäisjohtamisjärjestelmän suunnittelu
Kai Mäenpää
– Toteutustapa
– Taulut, mittarit
– Ongelmanratkaisuprosessi

14:00 Iltapäiväkahvi

14:15 Päivittäisjohtamisjärjestelmän käyttöönotto
Kai Mäenpää
– Käyttöönoton suunnittelu ja toteutus
– Käyttöönoton haasteet

15:00 Case Planmeca Oy
Kai Mäenpää

16:30 Havaintoja ja kokemuksia
Kai Mäenpää & Ilkka Kouri
– kysymysten käsittely

17:00 Koulutus päättyy


Koulutuspaikka:
Scandic Helsinki Aviacongress, Robert Huberin tie 4, Vantaa

Ajankohta:
torstai 04.05.2023 klo 9-17

Hinta:
697 euroa / hlö (+ alv 24 %).
Hintaan sisältyy
– kurssitodistus
– sähköinen luentomateriaali
– muistiinpanovälineet
– kurssipäivän lounas- ja kahvitarjoilut lisukkeineen.

Ryhmäetuhinnat:
657 euroa / hlö (+ alv 24 %), kun samasta organisaatiosta on 2 osallistujaa,
597 euroa / hlö (+ alv 24 %), kun samasta organisaatiosta on 3 tai useampia osallistujia.


Ilmoittautumisen peruutusehdot:
Jos osallistuminen perutaan myöhemmin kuin 14 päivää ennen koulutuksen alkua, veloitamme 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa työskentelevälle.


 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.